Tietoa

Konneveden Urheilijat eli KonnU on keskisuomalainen vuonna 1930 perustettu urheiluseura . Seuran toimintaan kuuluvat muun muassa jalkapallo, pesäpallo, suunnistus ja ampumahiihto.
Syksystä 2011 Konneveden Urheilijat on mukana myös Salibandyliiton virallisissa sarjoissa.
Historia
Vuonna 2007 huomattiin, että varsin tiiviinä pysynyt konnevetinen ikäluokka
82-84 ei ole päässyt maantieteellisesti kovinkaan kauas toisistaan. Osa oli
käynyt muualla yrittämässä ja osa oli jäänytkin matkoilleen, mutta valtaosa
löysi kuitenkin itsensä ja toisensa Jyväskylästä. Tämä johti pian siihen että
varattiin yhteinen salibandy-vuoro Killerin liikuntakeskuksesta. Vuoden
keskinäisten pelien jälkeen lähdettiin puhaltamaan yhteiseen hiileen
paikalliseen Hirviliigaan. Joukkueen nimeksi valittiin lukioajoista päähän
pyörimään jäänyt Efcee Hyvätjätkät.Muutaman kauden valtaisten pettymyksien
jälkeen tuli kevät 2011 ja kauden ennakkotunnelmista huolimatta Efcee tuli ja
voitti koko liigan sensaatiomaisella tavalla. Vaikean runkosarjan jälkeen
välierissä kaadettiin SBJ lukemin 6-2 ja finaalissa räjäytettiin pankki lukemin
6-3, SC Ylijuoksen jäädessä hopealle. Ennen kauden alkua joukkueen johto arveli
Efceen olevan liikenteessä kaikkien aikojen huonoimmalla joukkueella.
Jo ennen Hirviliigan mestaruutta ajatuksia siirtymisestä Salibandyliiton alaisiin sarjoihin oli heitelty ja monien hyvien asioiden summana näin myös kävi. Efcee vaihtuu Konneveden Urheilijoiksi ja syksyllä 2011 KonnU loikkasi Keski-Suomen Vitosdivariin.
Ensimmäinen kausi olikin yllättäen varsin menestyksekäs ja KonnU otti hienosti sarjavoiton, eroa toiseksi tulleeseen Joutsan Flanelssiin kertyi lopulta neljä pistettä. KonnU voitti pelaamastaan 21 ottelusta 14, pelasi 4 tasan ja hävisi 3. Sarjavoiton myötä KonnU nousi kaudeksi 2012-13 neljänteen divisioonaan.
KonnU:n salibandy joukkue valittiin kauden päätteeksi vuoden Konneveteläiseksi joukkueeksi.
Salibandyn SEURAENNÄTYKSET:
Suurinumeroisin voitto (IV-div 2.4.2017)
KonnU - Laukaan Urheilijat 12-0
KonnU - Flanels 12-0
Eniten tehtyjä maaleja
13 (KonnU-FCCP 13-6 31.1.2016)
Suurinumeroisin tappio 10.11.2012
Blasters II- KonnU 10-3
Eniten voittoja kaudessa:
V-div. 14 (Kausi 2011-2012, 21 ottelua)
IV-div 14 (Kausi 2015-16, 20 ottelua)
Eniten jäähyjä yhdessä ottelussa:
32 min, Jari Varjo
(KonnU-Flanels 4-4 9.3.2013)
Eniten maaleja yhdessä ottelussa:
6, Jussi Niemi
(KonnU-Urho 27.10.2018)
Eniten pisteitä yhdessä ottelussa:
3+5=8 Lasse Riihuhta
(KonnU-FCCP 31.1.2016)
Nopeimmat maalit:
Ottelun alusta:
00.10 OP Maukonen (J.Korhonen)
(KonnU - FCCP 3.3.2012)
Erän alusta:
00.08 Antti Kaukola
(NB - KonnU 9.3.2014)
Eniten nollapelejä putkeen:
2 Riku Kukkonen kaudella 2016-17
MERKKIPAALUT:
1. maali:
Mart Perendi (OP Maukonen)
(KonnU-SC Luppo 24.9.2011)
1.voitto
KonnU-SB Fiilis 7-3 (24.9.2011)
KonnUn vanhin maalintekijä: Tero Pakarinen s. 25.10.1976
Ylivoimaisin turnaus
KonnU - Laukaan Urheilijat 12-0
KonnU - Flanels 12-0
(2.4.2017)